Tapahtuma-alalla kokeneista ja osaavista työntekijöistä on toisinaan suurikin pula ja kevytyrittäjänä on mahdollista tehdä projekteja juuri niin paljon kuin jaksaa ja pystyy tehdä! Tapahtumatuotanto on monipuolinen ala, jossa kokemus on suurin valtti. Lue tästä tapahtumatuottaja-kevytyrittäjä Annikan tarina.

 

Millainen on urasi tapahtumatuottajana?

 

Aloitin urani B2C-tuotannoista ja kiertueista monipuolisille brändeille elintarvikkeista kulutustuotteisiin ja jatkoin B2B-toteutuksiin, kuten yritystapahtumiin ja yksityistilaisuuksiin. Olen työskennellyt kolmella eri Suomen suurimmilla tapahtumatoimistoista ja saanut kunnian edustaa suurimpia ja arvostetuimpia kotimaisia yrityksiä ja konserneja.

Päädyin freelancer-tuottajaksi sattumuksien kautta, mutta en ole katunut päätöstäni sekuntiakaan. Kevytyrittäjänä pystyn valitsemaan juuri ne tuotannot, jotka sopivat kalenteriini. Pystyn myymään osaamistani joustavasti eri toimistoille, tarkastaen kuitenkin, etteivät asiakkuudet ole suoria kilpailijoita toisilleen.

 

Millaista työsi tapahtumatuotannon parissa on?

 

Sovin aina projektiin sitoutuessani vastuualueet sekä palkkauksen toimeksiantajatoimiston kanssa. Veloitan työni aina tehtyjen työtuntien mukaan, joista pidän kirjaa erillisessä taulukossa ja jonka voin tarvittaessa jakaa myös asiakkaalle. Tuntiveloitukseni saattaa vaihdella riippuen toteutuksen vaativuustasosta. Laskutan asiakastani aina projektin päätyttyä ja jokaisen projektin erikseen.

 

Mikä tapahtumatuotannossa ja kevytyrittäjyydessä on parasta?

 

Työskentelyssä erityisesti pidän siitä, että voin pitää toimistoa juuri siellä, missä parhaaksi näen. Voin työskennellä asiakkaan toimitiloissa tai vaihtoehtoisesti omalta kotisohvalta. Pystyn myös joustavasti ajoittamaan työskentelyni juuri siihen vuorokauden aikaan, kun itselleni sopii. Käyn avointa keskustelua asiakkaitteni kanssa ja pidän heidät ajan tasalla projektin etenemisestä. Käytössäni on monipuolisesti erilaisia työkaluja, joilla pitää asiakas tietoisena projektin eri vaiheista.

 

Millaisena olet kokenut laskuttamisen kevytyrittäjänä?

 

Kun projektini on valmis, tapahtuma onnistuneesti pidetty ja raportit kirjoitettu, kirjaudun Poolin laskutuspalveluun omilla tunnuksillani ja kirjaan laskulle tuntini. Lisään laskulle viitteeksi projektin nimen ja lähetän laskun. Laskutukseen minulla menee käytännössä aikaa alle viisi minuuttia. Olen keskustellut kevytyrittäjyyden ja toiminimen eroista kollegoitteni kanssa ja olemme monesti tulleet siihen tulokseen, että kevytyrittäjänä säästämme rutkasti omaa aikaa ja hermoja. Monet tuttavani ovatkin siirtyneet toiminimiyrittäjyydestä kevytyrittäjiksi. Pystyn ehdottomasti suosittelemaan kevytyrittäjyyttä Poolin kautta kaikille!