Miksi kannattaa ottaa kevytyrittäjä töihin tavallisen henkilön palkkaamisen sijaan?

Kevytyrittäjän tilaaminen töihin on helppoa ja jopa riskittömämpää kuin tavallisen työntekijän palkkaaminen. Kevytyrittäjä on yrittäjä, joka toimii laskutuspalvelun kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että kevytyrittäjän ei tarvitse perustaa omaa yritystä, hankkia omaa y-tunnusta tai hoitaa taloushallintoa. Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän puolesta laskun välittämisen, veroilmoitukset ja muut viranomaisilmoitukset sekä palkanlaskennan. Yrittäjän eläkevakuutuksen kevytyrittäjä hoitaa itse.

Yrityksien näkökulmasta kevytyrittäjän ottaminen töihin on helppoa, sillä työnantajamaksut, työntekijän tapaturmavakuutukset ja palkkahallinto jäävät pois. Kevytyrittäjät laittavat tekemänsä työt laskulle ja yrityksen velvollisuudeksi jää laskun maksaminen ajoissa. Kevytyrittäjän laskuttama työ on lähtökohtaisesti aina arvonlisäverollista. Hyviä puolia kevytyrittäjän ottamisessa töihin on myös se, että yritykset voivat teetättää työtä tarpeen mukaan. Rekrytointiin liittyvät riskit ovat pienemmät kuin tavallisen työntekijän palkkaamisessa. Koska kevytyrittäjät toimivat yrittäjinä, ovat he erittäin motivoituneita työhön.

Muistilista mitä tulee ottaa huomioon kevytyrittäjältä työtä tilatessa:

  • Toimeksiantosopimuksen tekeminen (sis. urakan pituus, tuntihinta, lasketaanko tuntihinnan päälle arvonlisävero)
  • Löytyykö kevytyrittäjältä esim. työmaalle kulkuluvat
  • Sopia kevytyrittäjän kanssa laskun toimitustavasta ja monessa erässä laskutetaan
  • Yhteystietojen antaminen laskua varten
  • Sopia matkakustannuksista, mikäli niitä tulee.

Toimeksiantosuhteen tunnusmerkit

Huomioithan, että toimeksiantosuhde ei sovellu kaikille aloille eikä toimeksiantosuhdetta tule hyödyntää työsuhteen naamioimiseksi.

  1. Kevytyrittäjällä on yrittäjän riskit ja vastuut
  2. Kevytyrittäjällä on oikeus päättää työajoista, sillä tavalliset työajat eivät päde
  3. Kevytyrittäjällä voi olla useampia asiakkuuksia
  4. Toimeksiantosopimus on tehty yrityksen ja kevytyrittäjän välillä
  5. Työntilaajalla ei ole työsuhteeseen verrattavaa direktio-oikeutta

Yksityinen henkilö voi tilata kevytyrittäjältä töitä

Myös yksityiset henkilöt voivat tilata kevytyrittäjältä työpanosta. Tilatessasi kevytyrittäjältä työ, kannattaa tehdä toimeksiantosopimus kirjallisena. Riippuen työstä, kevytyrittäjän laskuttamat työt voi laittaa kotitalousvähennyksiin. Lue lisää kotitalousvähennyksistä.

Kiinnostaako liittyä kevytyrittäjäksi?

Liittyminen kevytyrittäjäksi on ilmaista. Laskutuspalvelu Pooli veloittaa palvelumaksun siinä vaiheessa, kun työstä saatu palkkio maksetaan pankkitilille. Lue hinnastostamme lisää.